Kuvan muovipullossa on aitoa bretagnelaista siideriä. Kirjoittaja tietää, miltä aito siideri maistuu ja juo sitä mielellään, Ranskassa.
Kuva: Arde "Ari" Juntunen
Edelleen, kirjoittaja rohkenee epäillä Saimaan Juomatehtaan Crafty-siiderin "aitoutta" ja pitääkin kuvan vasemmassa reunassa olevaa julistetta savolaishuumorina, joka erityisesti Bretagnessa tahi Normandiassa, Inkoossa (i Ingå), oikeastaan missä tahansa, matkaan saattaa makoisat räkänaurut! Crafty on osuva nimi; se on englannin kielen adjektiivi...
Rautatientorin humppafestivaalilla ei toki niin kiirettä kellään, ettei makoisia ynnä ikkee pijentäviä räkänauruja Saimaan Huumoritehtaan "Suomen palkituimmille" [!!!] pahvikaljoille!
Viimeksi kävin täällä tammikuussa suihkuseurapiiriblogisti Arden keralla. Tuolloiset craft-huuruiset muistikuvat olivat jo hälvenneet. Tällä kertaa maistoin IPAn (Barge du Canal), 6% ABV, Tupla IPAn (Doublement Barge), 8% ABV sekä Saisonin (Casque D'Or), 5,3% ABV. Panimossa ja ravintolassaan ymmärrettävästi näillä keleillä, ja helteillä, kova meno päällä. Pikaisella visiitillä ehdin vaihtaa tervehykset tutun panimomaestron kanssa, tapasin tiskin ääressä myös pari californialaisseuruetta; yksissä tuumin sadateltiin, eurooppalaisesta näkökulmasta, tuoreimpien jenkkihumalain jäämistä kotiseutuinsa craft-kaljankeittäjien kattiloihin ynnä käymistankistoihin...
IPA ja tuplaIPA olivat taatusti tuoretta tavaraa, siksi vahva oli diasetylin käry, jommoista en ole haistanut sitten syyssäässä tehtyjen laivatykistöammuntojen.
St Austell Brewery'kaan Lounais-Englannin Cornwall'ista ei, kuinkas ollakaan, ole paskantamo; pullon sisältö vastaa rehellisesti ulkopinnan myyntipuheeseen: "A 'proper' India Pale Ale, Proper Job is a strong golden ale that's powerfully hopped." Voisiko asian definiittisemmin ilmaista!
Tuoretta maitokauppatavaraa Pariisissa asti. Raikkaat brittiläiset käymisaromit, kompleksinen ja fragrantti aromihumalointi, selvästi kuivahumaloitu. Katkeroakin löytyy, suun epiteeliä miellyttävässä brittiläisessä moodissa. Ammattitaidolla tehty laatutuote.
Sympaattinen 60-luvun lonkeropullo, vehnäoluen näköistä, 5,6% ABV. Vaahdonmuodostus ja pysyvyys erinomainen, vaikka hiilihappoa kaipaisi lisää.
Aromi on raikas, tyylinmukainen; banaaniestereitä ei tunnu, tämä painottuu mukavasti fenolis-hedelmäiseseen segmenttiin. Tykkään tämän hiivan kädenjäljestä.
Kuivaa, ei virhemakuja, jos siksi ei lueta pientä hiilihapon puutetta. Hiilihappo kun tuo vehnäolueen raikkautta, myös suutuntuman puolella.
Tietämättä hiivakannasta, hiivauksesta ja käymisolosuhteista, pelkästään kuvittelen, tulisiko tästä vielä raikkaampaa, jos käyminen olisi nopeampaa ja räyhäkkäämpää, reilusti 20 C yläpuolella.
Mitzlaff on siis kelpo-vehnäolutta; alapuolella oleva Heili, ei ole, vaan on se juomakelvotonta törkyä, kiusantekoa.
Etiketin mukaan 6,6% ABV, "Löytö Pohjois-Karjalasta".
Tähän tekeleeseen pätee, mitä olen täällä kirjoittanut aiemmin ilmeisestä maitokauppaversiostaan "Valosta"; paitsi että tämä on keskenkäyneessä vierteisessä makeudessaan kammottavampi. Olisi ehkä kannattanut mitata jäännösuutteen määrä...
Hilpeä gekko on vaivihkaa kasvanut hirmuliskon mittoihin. Tuliterä panimo on tiettävästi iskukunnossa Espoon Otaniemessä, ainakin juutuubissa julkaistusta videopätkästä päätellen. Keittokoko on 30 hl (3000 litraa); räyhäkäs pätkä puhukoon tuossa alla puolestaan. Toivottavasti käymistankkien rosteri laatutavaraa...!
Talolla on jo vakuuttavat näytöt ammattitaidostaan; California-tyypin intohimostakaan ei ole ollut puutetta. Hirmulisko otettanee aggressiivisesti, ja nopeasti, paikkansa jo aikaa sitten ylikilpaillulla ja -kyllästyneellä markkinalla, mitä erityisesti jenkkityylisiin ja -humamaloituihin oluihin tulee...! Paskantamot vaviskoot, darwinismi toimikoon!
Leppoisaa olutseurapiiripörräystä mukaivain kaljaveikkoin ja -veikotarten kesken; sydäntä lämmittävä tapahtuma kaikenkaikkiaan, paras kotimainen, ei mikään humppafestivaali.
Tyylikkäin tiskikonstruktio oli ehdottomasti Malgoordin pyörillä kulkeva, nopeasti tuliasemaan ajettava craftkaljapatteri. Tämä on kuulemani mukaan maailmankuulun Bonk-tehtaan valmiste.
Malmgårdin Idaho on ilahduttava vehnäolut, hybridi, jossa Saisonin, sakasalaisen vehnäoluen ja jenkki-ipoille tyypillisen aromihumaloinnin kytkentä toimii.
Kerrassaan riemastuttava tapaus oli Maku Brewingin Imperial Stout -jäätelö; gourmettia craftkaljahuurujen lomassa, keinohorisontin kalibrointiin. Allaolevassa kuvassa tiettävästi tämän tuotteen stetsonhattuinen isä. Saisonissaankaan ei valittamista.
Kuivahumalointi on herkkä, vaikea ja kiistanalainen laji. Sen tavoite on uuttaa kypsyvään olueen valituille humalalajikkeille tyypillinen fragranssi, mielellään ilman humalan sisältämän viher-aineksen tunkkaista aromia, jota monet kutsuvat "yrttimäisyydeksi" tahi "vihanneksisuudeksi"; tämä tietenkin olettamuksella, että käytetään humalaa, joko käpyinä tai pelletteinä, jälkimmäisen varmaankin ollessa vallitseva käytäntö.
Kuivahumalointiin ja sen onnistumiseen vaikuttaa monta, liian monta muuttujaa, joiden kanssa pitäisi tulla toimeen; ei vähiten käymis- ja varastokäymistankkien tekninen toteutus ja geometria, kuivahumalointilämpötila...
Kuivahumalan kontaktiaika kypsyvän oluen kanssa ei saisi olla liian pitkä. Kun humala on laskeutunut käymistankin pohjalle, ei humalan fragranssia suuressa määrässä olueen enää uuttune, pikemminkin viher-ainekselle tyypillistä aromia, jolla ei ole tekemistä halutun lajikekohtaisen fragranssin kanssa.
Edelleen, makaavassa tankissa, erityisesti pohjalle laskeutuneen, humalan kontaktipinta oluen kanssa on suurempi, kuin kartiopohjatankissa, jossa taas pohjalle vajonneeseen humalaan ja sen sisältämään viherainekseen kohdistuva hydrostaattinen paine on suurempi...
Humalan käpy on mekaanisesti rikkumaton, kun taas pelletti on möyhyä, mitä viherainekseen tulee. Entä kuivahumalointiin käytetyt pelletit, Type 45/90 ja humalan tuoreus jne...
Jos ja kun rakennetaan humalapommia, jommoinen tämä Helsinki-oireyhtämäkin on, kuivahumalointi ymmärrettävästi vaikeutuu entisestään.
Helsinki Syndrome IPAn toivoisi olevan vapaampi kirjoittajan yllä kuvaamasta Vihreän Teen Efektistä, kutsuttakoon sitä VTE:ksi. Uskon, että Sorin kaltaisessa ammattitaitoisessa ja valistuneessa panimossa tehdään kaikki mahdollinen; sikäli kuin se koetaan tarpeelliseksi.
Samea kuravesimäinen ulkonäkö. Tekijä käyttää rohkeasti oman käden oikeutta ja kutsuu tätä Kölschiksi. Kirjoittaja rohkenee olla eri mieltä.
Tuoksu on miellyttävä, sekalaista marjaa ja päärynää; melkoinen hedelmäsalaatti, käymisaromeja toki. Tämä ei ole Kölsch. Lieneekö vierre kunnolla keitetty. Katowicelainen on makea, miellyttävän sekamarjaisa, päärynäsiideriin vivahtava. Kun tämän saisi kirkkaaksi ja pystyisi vielä toistamaan, voilà!
Kirkkaahko, kaunis, tyylinsä värinen. Raikkaat hedelmäiset käymisaromit, selvä jenkkihumalafragranssi, mustaherukanlehteä. Amber Alehan tämä on, Red Alen amerikkalaisversio.
Ei virhemakuja, tasapainoinen ja onnistunut tulkinta tylsästä ja ehken turhanpäiväisestäkin väliinputoajatyylistä. Kohtuullinen katkero ja amerikkalaiset aromihumalat toimivat hienosti, helppoa tehdä, vaikeampaa tyriä; Saimaan Juomatehdas on tosin tässäkin pohjanoteerauksessa onnistunut.